*

Yrjö Eronen Paikallishallinnon puolesta

Kaikki blogit puheenaiheesta Perustuslakivaliokunta

Perustuslain menoa?

Uskoa demokraattiseeen järjestelmään on horjutettu viime päivinä monin tavoin. Yksi horjuttaminen on jäänyt liian vähälle huomiolle. Kokoomus vaihtaa perustuslakivaliokunnan varajäsenen paikkaa saadakseen Ben Zyskowiczin varmistamaan valiokunnalta sote-lakien kannalta myönteisen lausunnon? Minun mielestäni tämä ei ole perustuslaillista menoa vaan pikemmin perustuslain menoa.

Perustuslakivaliokunnan asiantuntijat heikentävät valiokunnan uskottavuutta

Oikeuspäätöksiä tekevän oikeuslaitoksen ja oikeudellisia kannanottoja antavan valtiollisen tahon tulisi tehdä päätöksensä niin, että päätös on lainopillisesti uskottava eikä pienintäkään epäilystä päätöksen poliittisuudesta synny.

Oikeudellisen päätöksentekoprosessin tulee olla riippumatonta niin, ettei synny pienimpiäkään epäilyksiä päätöksentekijöiden halusta käyttää oikeudellista päätöksentekoa omiin poliittisiin tarkoituksiin.

Tämän vuoksi Veli-Pekka Viljanen ei kelvannut Niinistölle oikeuskansleriksi

Oikeustieteiden tohtori, valtiosääntöoikeuden professori, varadekaani Veli-Pekka Viljasen kattavan ansioluettelon voi käydä lukemassa Turun yliopiston sivuilta (CV Veli-Pekka Viljanen).

Veli-Pekka Viljasesta ei tule Suomen seuraavaa oikeuskansleria. Miksi Veli-Pekka Viljanen ei kelvannut presidentti Sauli Niinistölle oikeuskansleriksi, sen vain Niinistö tietää sen itse, eikä hän sitä muille kerro. Me muut voimme vain arvailla Niinistön näkemyksiä.

Hallituksen lainvalmistelu ja perustuslaki

Oikeuskansleri Jaakko Jonkka nosti Helsingin Sanomissa joulun alla esiin hallituksen lainvalmistelun, jossa se on usein jättänyt huomiotta oikeuskanslerin neuvot.

http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005011266.html

Yle kertoi eilen uutisessaan oivan esimerkin käyttäen esimerkkinään turvapaikanhakijoiden kotouttumistukea koskevan lain valmistelua.

http://yle.fi/uutiset/3-9386744

Perusteltujen odotusten suoja --- ja kyseenalainen estely

Käsite

Harvalle lienee tuttua mikä on ”perusteltujen odotusten suoja”. Sitä ole Suomen perustuslaissa, ei myöskään tavallisten lakien puolella eikä sillä itsessään ole mihinkään lakiin perustuvaa voimaa. Se ei ole lakiin perustuva pakottava vaatimus eikä myöskään lain suoma oikeus. Perusteltujen odotusten suoja on oikeudellinen apukäsite.

Vain eduskunta saa päättää hallituksen erottamisesta

Juha Sipilän (kesk) hallitus on rämpinyt kriisistä toiseen ja useaan otteeseen sen toimintaan ollaan oltu niin hermostuneita, että hallituksen eroa on vaadittu. Nyt tätä esittävät oikeusoppineet, esimerkiksi Åbo Akademin valtio-opin professori Göran Djupsund STT:lle, syynä lakialoitteiden huono valmistelu ja niiden toistuvat ongelmat perustuslain kanssa.

Kansalaisaloitteita koskevaa lainsäädäntöä on muutettava

Perustuslakivaliokunta päätti, että se ei laadi mietintöä kansalaisaloitteesta kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa. Aloite ei siis tule täysistuntokäsittelyyn, jossa kansanedustajat olisivat keskustelleet aloitteesta ja äänestäneet siitä.

Alusta pitäen oli nähtävissä, että eduskunnan enemmistö oli haluton käsittelemään aloitetta ja ottamaan siihen kantaa. Aluksi tarkoitus oli, että aloitetta käsiteltäisiin vain perustuslakivaliokunnassa. Pyynnöstämme puhemiesneuvosto kuitenkin päätti, että talousvaliokunnan olisi annettava siitä lausunto.

Yritetäänkö perustuslakia uudelleen tulkita poliittisiin tarkoituksiin ?

 

Perustuslaista

Perustuslaki on kiistämättä korkein lainsäädännöllinen taso. Se on tarkoitettu pysyväisluontoiseksi rungoksi ja myös kehykseksi tavallisille laeille. Siksi minkä hyvänsä muutoksen, lisäyksen tai poiston tekeminen perustuslakiin vaatii tavallista enemmistöä laajemman yksimielisyyden eduskunnalta ja vaikeamman menettelyn. Uusia perustuslaillisia oikeuksia luodaan ja olemassa olevia oikeuksia muutetaan erityisessä perustuslain säätämisjärjestyksessä.

 

Reilumpi puoluetuki yritetään torpata perusteitta

Huomenna eduskunnan käsittelyyn tulee hallituksen esitys (73/2015) puoluelain muuttamisesta, eikä tämäkään lainsäätöprosessi tee poikkeusta nykyhallituksen jo aikaisemmin nähtyihin huonoihin hallintokäytäntöihin. Esitys on nyt käsitelty loppuun Perustuslakivaliokunnassa ja alkaa näyttämään pahasti siltä, että SSS jyrää oikeus- ja valtiotieteilijöiden kannanotot perustelematta, taas.

Perustuslakivaliokunnan (PeV) käsittely ja asiantuntijalausunnot löytyvät täältä.

Perustuslain tulkinta Suomessa, tuo kaikkien uudistusten jarru

Suomen uusi perustuslaki astui voimaan 1.3.2000. Kolme muutossäädöstä ovat tulleet voimaan 1.6.2007, 1.10.2007 ja 1.3.2012. Monet uudistukset ovat olleet kaatumassa perustuslakiin. Onko vika itse perustuslaissa, sen tulkitsijoissa vai tavallisten lakien säätäjissä?

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistushankkeessa on aiheuttanut ongelmia perustuslain tulkinta, jonka mukaan sote-palvelujen siirtäminen pois kunnilta esitetyillä tavoilla ei olisi kaikilta osin perustuslain mukaista.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä