Yrjö Eronen Paikallishallinnon puolesta

Kunnon aluepolitiikkaa. Otetaan esimerkkiä Norjasta

Helsingin Sanomat kertoi hienon esimerkin todellisesta aluepolitiikasta, Norjassa (HS 29.11.2018).

Helppo on sanoa, että Norjassa on varaa harjoittaa aluepolitiikkaa, kun se on öljyttyä. Todellisuudessa se ei mene niin. Aluepolitiikkakin on arvovalinta.

Meillä Suomessa on varaa tukeen silloin, kun se menee Itämeren verovapaan myynnin ”matkailutukeen” (= 255 miljoonaa euroa varustamoille vuosittain) tai pääkaupunkiseudun ylikalliin asumisen rahoittamiseen (= asumistukimenot pääkaupunkiseudulle n. 700 miljoonaa euroa). Tässä vain pari esimerkkiä.

Aiemmin olen maininnut, että Helsingin Oodi kirjastoon valtio maksaa moninkertaisesti sen mitä muualle Suomeen maksetaan valtiontukia kulttuurirakentamiseen. Korostan, että Helsinki ansaitsee kirjastonsa, mutta turha narista siitä, etteikö se ole samaa siltarumpupolitiikkaa, mistä muuta maata syytetään.

Tällaisista summista osa olisi hyvin tervetullutta esimerkiksi haja-asutusalueiden yrittäjille työvoimamaksujen helpotuksiin. Yrittäjiä voitaisiin tukea työllistämään ihmisiä siellä missä heitä ja missä heille on valmiita asuntoja.

Suomessa, aluepolitiikasta on tullut, ikävä kyllä kirosana. Sitä noustaan tukemaan vasta vaalien lähestyessä. Vaalien jälkeen se taas unohtuu.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Norjan "koko maa asuttuna" -politiikassa näytti olevan HeSan artikkelin perusteella arvioiden ainakin yksi ero Suomen maaseutupolitiikkaan. Tukea tuli Norjassa asumispaikan eikä vain ammattikunnan perusteella. Oma hypoteesini on, että KePu on tyhjentänyt maaseudun enimmistä veronmaksajista ja demareista, kun tuki on ollut vain yhteen ammattikuntaan suutautuvaa. Tästä sitten seurauksena puolen läänin kokoiset "aluepääkaupungit", kun kunnat ovat kokurssissa liittyneen kaupunkiin.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Tai jos tehtäisiin yrittäjistä verovapaita. Kyllä muut ne verot maksaa.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Norja on aivan hele***in typerä vertailukohta. Norja voisi lahjoittaa silmää räpäyttämättä 160 000 euroa jokaiselle norjalaiselle. Suomella olisi antaa saman verran velkaa.

Maaseudun pitäminen elävänä väkisin tai lahjomalla on kertakaikkisen typerää ja hukkaan heitettyä rahaa. Nuoriso häipyy maaseudulta joka tapauksessa aikaa myöten, oli maa mikä tahansa.

Käyttäjän KH kuva
Kalevi Härkönen

Niinpä. Meidän kannattaisi julistaa sota Norjalle ja välittömästi antautua.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Tampereella laskettiin uusien asukkaiden vaatiman infran kustannuksiksi yli 3 miljadia euroa ja kun tiedämme että nämä uudisasukkaat ovat pääosin työttömiä niin eipä tässä keskittämisessä näytä olevan mitään järkeä vaan pelkkää ideologiaa. Tuohon voidaan päälle laskea vielä asumistuet jotka ovat valtion heiniä niin kalliiksi tulee keskittämisideolgia.

Toimituksen poiminnat