Yrjö Eronen Paikallishallinnon puolesta

Sote-uudistus - mikään ei muutu?

Pohjois-Karjalassa käynnistyi Siun sote eli maakunnallinen sosiaali- ja terveyspalvelujen ratkaisu. Maakuntalehdessä näyttävästi 28.12.2016 esitettiin, että ei tässä asiakkaiden kannalta oikeastaan mikään muutu. Miksi sitten uudet organisaatiot ja hirveät kouhotukset, jos mikään ei muka muutu?

Juttua lukiessaan jokainen hyvin tiesi, että eihän se noin ole. Nyt 14.1.2017 voimme lukea samaisesta maakuntalehdestä yhden pienen, mutta todella kuvaavan esimerkin siitä, että paljon tulee muuttumaan. Nyt aluksi yhtenäistetään omaishoitajaksi pääsyn kriteerit yhtenäisiksi kaikissa kunnissa. Joissakin kunnissa kun on päässyt omaishoitajaksi "hyvin väljin perustein", kuten asian ilmaisee Siun soten johtava sosiaalityöntekijä. Kriteereitä tiukennetaan ja tältä osin palvelutasoa asiakkaiden kannalta heikennetään. Pahinta vielä se, että omaishoidon kriteereitä tiukentamalla luodaan kustannusten nousupaineita raskaampiin hoitomuotoihin.

Tietysti olen ennustuksessani väärässä, mutta ennustan, että tämä on vasta alkua Siun sotessa. Sama tulee vielä rankemassa muodossa esille sitten kun sote saadaan "kuntoon" kaikissa 18 maakunnassa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Tuo on totta mitä kerroit.
Omaishoitajia on yli 240 000.Mutta vain 36 000 saa omaishoitajien tukea.
Se miten tuo joukko on valittu onkin outoa.
Etenkin kun omaishoitajien enemmistö on yli 75v.
Puoliso hoitaa omaistaan.

-Kun tuen määrässäkin on 1 400e ero ,niin miten se on laskettu?
Pienin n.400e,seuraava n.750e .
Onko niin että lasketaan tulojen mukaan ansiosidonnaisena tuki?
Kuten vanheimpain vapaalla?
Siwan-kassalle n.1 300e/kk.Insinööri äidille 4000e/kk.

Silloinhan pientä eläkettä saava omaishoitaja saa pienimmän tuen.
Tuo ei kyllä kohtele omaishoitajia yhdenvertaisuuslain mukaan oikein.

Omaishoitajan työ kotona on raskasta työtä,tuloista riippumatta.

On laskettu että valtio säästää n.2-3mrd/vuodessa ,kun hoidetaan ilmaiseksi,ilman tukea kunnille kuuluvia tehtäviä.

Kepun hehkutus omaishoitajien tuki Kelaan ,annettiin ymmärtää että Kelaan siirto tuo siihen korjausta .

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Nyt kiinnostaisikin paljonko Tellervo Koivisto ansaitsee omaishoitajan? Onko totta, että yhä eritellään ihmiset vanhojen ansioiden ja koulutusten pohjalta vielä tuossakin elämänvaiheessa ja tehtävässä, joka on varmasti hyvin samankaltainen.

Ellen Granholm

Mitäpä, jos tutustuisit asiaan, johon nyt otat kantaa. Omaishoitajan palkkio riippuu hoidettavan hoidon tarpeesta ja sitovuudesta, ei tuloista ja varallisuudesta. Esim. halvaantuneen, joka ei pysty itse edes sängystä nousemaan istuvilleen eikä pääse pyörätuoliinkaan, ei käymään vessassa, ja sitoo hoitajan 24/7 , hoitajalle maksetaan keskimmäisen luokan palkkio.

Se että omaishoitajien tukee saa alle 40.000 johtuu siitä, että sen on myöntänyt kunta. Kuntien näkemykset ja arvostukset on syynä siihen, että joissain kunnissa on tehty aivan käsittämättömiä ja voi sanoa, että laittomia päätöksiä. On suuri parannus, että nyt päätöksen tekee Kela, missä ymmärretään lain sisältö.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Onkohan se noinkaan? Ohjeet kunnille tulee STVM jonka ministerinä on ollut "omaishoitajien tuen luojat" Hyssälä,Rehula,
Risikko,Räty.

Miksiköhän siihen on luotu eri hintaluokat? Siksi kun köyhin saa pienimmät tuet. Ansiosidonnaisena suurimmat tuet saa eniten tienannut.
Ns.Tulonsiirto köyhien kustannuksella ,sosiaaliturvasta.
Aivan samoin kuin köyhimmät ei ole saanut lapsilisiä,kotihoidontukia-94 jälkeen.
Mutta "Herliinit/Sipilät" saa ne miljooniensa päälle.

Kun kepu,kok jotain "lupaa" on niissä Aina kotiinpäinveto omilleen.

Niinkuin nytkin Perustulossa. Työttömille se vähentää toimeentulotukea ja on työvelvoite tukea vastaan.
hyäosainen joka ei tarvitse työttömyyskorvausta,asumistukea,toimeentulotukea ,saa 560e/kk puhtaana käteen verottomana.Yhteisistä verovaroista.

Käyttäjän nita kuva
Nita Hillner

Toivotaan että poliittiset päättäjät tietävät, mitä ovat tekemässä. Vallan tavoittelun tähden ihmisen hyvä unohdetaan liian helposti.

Toimituksen poiminnat